Elämän Mittainen Matka

Uusia tuulia uuteen vuoteen

on 4.1.2016

20160103_134207Olikohan ihan viisasta lopettaa nuuskan käyttö uuteen vuoteen? Huomaan, että mulla on kokoajan nyt nälkä. Vaatii siis enemmän tahdonvoimaa pysyä ruodussa. Olen käyttänyt nikotiinitonta nuuskaa nyt neljättä päivää ja eilen kaivoin helpotukseksi nikotiililaastarit.

Joulupäivästä lähtien on hormoonitkin olleet sekaisin. Eli kuten lokakuun lopulla, nytkin alkoivat kuukautiset. Syön e-pillereitä ja niiden avulla olen saanut kierron tasaiseksi. Nyt olo on kuin teiniaikoina. Olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Tuosta kuvastakin näkee kuinka turvoksissa olen. Vaikkakin housut ovat hieman isot nykyään…

Eli onko nämä ”uudet tuulet” kivoja? Ei. Katsotaan nyt miten tässä käy. Lähinnä siis tuon nuuskauksen lopettamisessa. Painonpudotukseen on niin valtava tahdonvoima, etten usko sen olevan uhattuna 😉

photostudio_1452176206196Lähden kohta salille ja samalla aion hoitaa juoksutreenin. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Juosta en ole pystynyt nyt viikkoon, kun tuo pakkanen käy henkeen jo kävellessä. Salilla ei ole juoksumattoakaan, jossa sen treenin voisi hoitaa.

Facebookissa on jo ryhmä tälle blogilleni. Ne, jotka tänne ovat jo eksyneet, tietävät, etten pudota painoani kovinkaan julkisesti. Silti tästäkin asiasta on joidenkin pitänyt kertoa eteenpäin, luotettavaa. No, mutta aion avata FB-sivun julkiseksi, kun valmentajan vaaka näyttää 20 pudonnutta kiloa Cambridge Ohjelman aikana. Nythän kiloja on ropissut yhteensä jo melkein 35, mutta osa on lähtenyt ennen Cambailua.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 + 1 =