Elämän Mittainen Matka

Päivä 38, energiaa ja onnellisuutta

Paino on pudonnut kivasti ja sortumisia ei ole tullut. Olo on hirvittävän energinen vaikka nytkin minua väsyttää aivan hulluna, Väsymyksestä saa syyttää vain itseään ja sitä, että olen valvonut iltaisin liian pitkään.

Valmentajalla kävin 25.1. ja painoa oli viikossa pudonnut -1,5 kg. Kokonaisuudessaan siis 3,5 viikossa -6,3 kg. Seuraava valmentajakäynti on vasta 15.2. ja uskoisin silloin ylittäväni jo 10 kg pudotuksen. Mitä luulette? 🙂

Ensimmäinen ”vapaa” Cambridgestä tulee olemaan 17.-18.2. kun juhlimme pyöreitä vuosiani. Silloinkin kohtuudella, mutta shampanjasta en säästele 😉

Työrintamallakin kuuluu hyvää. Sopimustani jatkettiin toukokuun loppuun. Teen 30 viikkotuntia, jotta työt ja opiskelut onnistuvat rinnakkain.

Ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle <3

No Comments »

Päivä 23, mahtava fiilis ja opinnot alkaa

Cambridgeä on nyt 3,5 viikkoa takana ja fiilis on hyvä. Viikko sitten kävin valmentajalla ja tulos oli -4,8 kg. Tänään on taas aika astua puntarille. Luulen, että painoa on pudonnut ihan kivasti viikossa.

Olin kolme ensimmäistä viikkoa taso 1:llä, jolla tosin välillä nautin pieniä annoksia kurkkua, paprikaa ja porkkanaa. Teki mieli nakertaa, eli hampaat tarvitsivat työtä. Viime sunnuntaina aloitin taso 2:n. Sunnuntaina sen takia, että mieheni on myös Cambridgessä ja halusimme nauttia tuosta ateriasta yhdessä.

Teimme uunijuureksia/vihanneksia. Paprikaa, porkkanaa, broccolia ja sipulia sopiviksi paloiksi. Lisäksi ihan perussalaatti: kurkkua, tomaattia sekä salaattisekoitusta. Lisukkeeksi oli savustettua kirjolohifileetä.

260 kcal

Pikkuhiljaa pitäisi alkaa treenaamaan, eli ainakin käymään lenkeillä. Salille pitää ostaa kortti, jotta saa luppoajan kulutettua.

Tänään aloitan opinnot työn ohella. Arcada järjestää 7 kk kestävän digitaalisen muotoilun koulutuksen, josta siis kuulen lisää tänään. Olen siitä innoissani ja odotan jo uusien asioiden oppimista. Työsuhdehan minulla on tällä erää helmikuun loppuun, joten nähtäväksi jää, jatkuuko se vai keskitynkö täysipainoisesti opintoihin.

Mukavaa keskiviikkoa!

 

No Comments »

Hiljaiselo päättyy

Yli puoli vuotta on vierähtänyt, sitten viime kirjoitukseni. Tuossa välissä on tapahtunut totaalinen repsahdus, mutta ei siitä sen enempiä.

Työt aloitin viime tammikuun lopulla, päätin ne syyskuun lopulla. Olin työttömänä pari kuukautta ja minut soitettiin takaisin töihin. Nyt olen kolmen kuukauden pestillä, eli helmikuun loppuun. Parempi tällainen pätkäduuni kuin työttömyys.

Pari matkaa on ollut tässä välissä. Elokuun alussa olin Karpathoksella viikon ja nautin tietenkin kreikkalaisista ruoasta sekä oluesta. Joulukuussa olimme Prahassa pitkän viikonlopun ja nams niitä ruokia ja olutta.

Nyt siis aloitin uudella innolla Cambailun maanantaina 2.1.2017, rinnallani mieheni, joka tutustuu tämän projektin saloihin. Ensimmäinen punnitus meillä on ke 18.1. joten katsotaan… Nyt yli viikon 1 tason jälkeen olo on aika hyvä.

No Comments »

Pitkäperjantain paino ja mitat

Punnitsin ja mittailin itseni omaksi iloksi tänään. Liikkumattomuus näkyy mitoissa, mutta olen tyytyväinen pudotukseen, vaikken ole Cambaillut hetkeen.

Tsekatkaa »

paasiaisasetelma23032016_tuunattu

No Comments »

Viikko 23 ja vähän päälle

2016-02-18 20.32.21Tänä aamuna totesin painon olevan 74,7 kg eli nyt 20 kg on pudonnut. Blogia en sen enempiä jaksa nyt kirjoittaa, sillä isäni nukkui pois viime sunnuntaina.

Valmentajalle ilmoitin alkuviikosta, etten jaksa nyt ajatella tätä painonpudotusta. Tehtävää ja jaksettavaa on muutenkin niin paljon. Valitettavaa on, että ruokahaluttomuus on palannut. Mutta täältä noustaan ja ollaan vahvempia!

Rakastakaa toisianne ja olkaa onnellisia jokaisesta hetkestä rakkaidenne kanssa.

No Comments »

Seurantakäynti 8, alaspäin mentiin

viikko21Paino junnaa paikallaan… Valmentajan punnituksessa edellisen käynnin sijaan kuitenkin oli pudonnut yli kaksi kiloa! En enää juurikaan kyttää vaakaa vaan sitä, millainen olo on. Toivon todella, että ensi kerralla voisin jo hehkuttaa -20 kg pudotusta 😉

Painonpudotukseni ja ”kadonneet sentit”
löytyy täältä »

Mukavaa uutta viikkoa 🙂

1 Comment »

Päivä 144, 145, 146 ja 147

2016-01-28 12.06.36

Lohikeitto, ilman perunoita

Päätin nyt jatkossa laittaa ylös tänne syömisiä näin, joten tässä to-la syömiset. Muuten päivittelen, kun keksin kirjoittamista ja ehdin kirjoittaa 🙂

Ateriat

28.1.2016

  • klo 7.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.15 Lohimurekepihvi ja salaattia, 100 kcal
  • klo 14.40 Minttusuklaapatukka, 184 kcal
  • klo 17.15 Lohikeittoa ja täysjyväsämpylä, 296 kcal

29.1.2016

  • klo 7.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.15 Salaattia, tofua, katkarapuja, 150 kcal
  • klo 14.00 Pieni puolikas korvapuusti, 91 kcal
  • klo 18.00 Lohikeittoa ja täysjyväsämpylä, 296 kcal
2016-01-30 15.20.40

Ravintola Kuu / Helsinki Menu

30.1.2016

  • klo 9.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 14-16.00 Mieheni tarjosi Ravintola Kuu:ssa neljän ruokalajin menuun, jota en laske, koska se on harvinaista. Uuden työni kunniaksi.
  • klo 16.20 Rasvaton latte, 94 kcal
  • klo 21.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

31.1.2016

  • klo 11.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 14.40 Täysjyväsämpylä, 110 kcal
  • klo 18.30 Osso buccoa ja salaattia, 288 kcal

 

No Comments »

Päivä 143, töihin käsiksi

20160126_080940Miten onnellinen olenkaan, että pääsin töihin! Työkaverit ovat aivan mahtavia ja välillä tulee olo, että voiko niin olla. 😀 Töitä sain tänään tehdä jonkin verran. Nyt ainakin yksi asia on hallussa, ehkä 😀

Pohdin tämän blogin kohtaloa näin illalla, väsyneenä. Toki kirjoitan tänne, mutta kirjoitanko joka päivä, kuten tähän asti? Ehkä en, koska harrastuksille pitää raivata tilaa ja mielummin menen salille kuin kulutan sohvaa 😀 Tuotakaan en olisi uskonut kuulevan suustani vielä kaksi vuotta sitten 😉

Ateriat

  • klo 7.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.15 Tomaatti-basilikakeittoa, salaattia, pari kalkkunapyörykkää, 241 kcal
  • klo 16.19 Pähkinäpatukka, 192 kcal
  • klo 19.00 Lohikeittoa (itsetehtyä, ilman perunoita), 113 kcal
No Comments »

Päivä 142, infoähky

2016-01-25 19.19.10Toinen työpäivä meni kokonaisuudessaan perehdytykseen. Monta uutta järjestelmää, monta uutta tapaa tehdä asioita ja paljon uusia asioita. No, asia kerrallaan ja pikkuhiljaa. Tämän päivän perehdyttäjäni jää vaan torstain jälkeen kolmeksi viikoksi lomalla 😀

Zumba jäi tänään väliin, sillä olen niin poikki ja päässä surisee kaikki uusi tieto. Onneksi voi yön unessa sulatella asioita 😀

Syöminen tai vaa’alla käynti ei ehdi edes tulla mieleen, joten en tiedä yhtään paljonko aamupaino oli tänään? Ruuat olen kyllä merkannut.

Ateriat

  • klo 7.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.30 Salaattilounas lämminsavulohella, 200 kcal
  • klo 17.30 Salaattia ja 80g kalkkunanakkeja, 147 kcal
  • klo 20.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
No Comments »

Päivä 141, kiire pitkästä aikaa

2016-01-24 17.19.03Tänään oli ensimmäinen työpäivä, pitkästä aikaa. Uudet työkaverit vaikuttivat mukavilta ja odotan jo innolla huomista työpäivää. Työpaikkaruokalassakin on salaattivaihtoehto, jota kokeilin tänään. Hyvää oli!

Vettä on tänään tullut juotua aivan liian vähän ja se kostautuu nyt illalla päänsärkynä. Pitänee tankata vettä nyt illalla ja huomenna töihin vesipullo!

Nyt olo on väsynyt, kuten kuvasta näkyy 😉

Ateriat

  • klo 7.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 12.00 Salaattilounas, jossa pieni pala silakkapihviä, 156 kcal
  • klo 17.40 Jauhelihakeittoa ja täysjyväsämpylä, 312 kcal
  • klo 20.00 Karpalopatukka, 179 kcal
No Comments »

Päivä 140, kaksikymmentä viikkoa

2016-01-24 14.14.00Tänään olen vähän järjestellyt kotona, lueskellut ja jännittänyt huomista. Yli vuoteen kun ei ole ollut töissä, ei jäsen työyhteisössä eikä oikein pakollisia aikatauluja, tuntuu oudolta. Osaanko vielä? Kelpaanko? Huomenna tiedän enemmän…

Mieheni kotiutui iltapäivällä työmatkalta, miten kivaa 🙂 Saan vähän tukea jännitykseeni 🙂

Ateriat

  • klo 11.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 14.15 Jauhelihakeittoa, 202 kcal
  • klo 16.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal
No Comments »

Viikkoja takana 20, fiiliksiä

20160124_141027

Viikkoja on tosiaan nyt takana kokonaista 20! Mitä olen siinä ajassa oppinut? Itsestäni todella paljon ja tahdonvoimasta ja hyvinvoinnista vielä enemmän. Syömisestä on tullut sujuvampaa ja terveellisempää. Jaksan paremmin ja olen hyvällä tuulella. Myös tipattomuus tuntuu luontevalta ja huomaan jaksavani senkin takia paremmin. Vaikka paino on nyt jumahtanut 76-77 kg, en jaksa stressata. Kyllä se siitä liikahtaa taas. Olisi tosin ollut kiva tässä 20 viikon kohdalla kertoa, että painoa on tippunut 20 kg. Mutta tärkeintä on nyt se, että voin hyvin.

Tässä kohdin tulee muutakin muutosta. Aloitan huomenna työt. Olen ollut marraskuun 2014 alusta työttömänä ja minulla on ollut aikaa vain itselleni. Arvokasta aikaa. Se on tullut niin henkisesti kuin fyysisessti tarpeeseen. Nyt työrupeamani kestää näillä näkymin pääsiäiseen, joten jännitän kovasti, miten se vaikuttaa jaksamiseeni ja painooni. Onko opitut asiat miten syvällä päässä ja osaanko noudattaa niitä? Jaksanko noudattaa niitä hektisen arjen keskellä? Tiedän, moni jaksaa ja noudattaa, mutta miten käy minun. Nähtäväksi jää.

Tänään on satanut paljon lunta. Pakkasta on vain muutama hassu aste ja ulkoilu oli ihanaa tuossa säässä. Mukavaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle 🙂

2016-01-24 13.35.48

No Comments »

Päivä 139, shoppailua ja jännitystä

2016-01-23 15.31.48Sain tänään nukuttua kerrankin kunnolla. Heräsin puolilta päivin. Normaalisti herään viimeistään kahdeksalta ja kuluneella viikolla vielä herätyskelloon.

Äidin kanssa käytiin kaupassa ja ostin pitkään haaveilemani kirjan, ”Deliciously Ella”. Kirjassa kerrotaan terveellisestä ruokavaliosta ilman gluteenia ja valkoista sokeria. Kirjoitan kirjasta enemmän, jahka olen sitä saanut luettua enemmän.

Illalla kävin broidilla kylässä. Juotiin kahvia ja höpöteltiin, oli mukava ilta.

Ateriat

  • klo 12.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 15.00 Jauhelihakeitto, ilman perunoita, 83 kcal
  • klo 21.00 Jauhelihakeittoa ja täysjyväsämpylä, 492 kcal
No Comments »

Päivä 138, perjantai ja mahtavia uutisia

photostudio_1453477181147Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa 😉 JEEEEEEE! Eli sain puhelun Eilakaislalta ja minut on valittu määräaikaiseen työhön, markkinointisuunnittelijana. Voi tätä onnea!!! Eli tämä on se asia, jonka tiimoilta kuluneella viikolla mulla on ollut parikin tapaamista.

Muuten tänään kävin lekurissa veriarvoistani. Maksa-arvot ovat olleet koholla, mutta ei kuulemma huolestuttavasti. Lääkäri kehui rupeamaani painonpudotuksessa! Harvinaista häneltä, josta syystä tuntuikin niin kivalta.

Pakkasta oli muuten tänä aamuna -25 astetta! Kunnon vaatteet niskassa se ei tuntunut läheskään niin pahalta.

Ateriat

  • klo 6.40 Puuro, 149 kcal
  • klo 12.30 Paimenen paistosta ja salaattia, 222 kcal
  • klo 15.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 19.45 Karpalopatukka, 179 kcal
No Comments »

Päivä 137, tapaaminen ja shoppailua

2016-01-21 18.11.10Aamutoimien jälkeen oli jälleen tärkeä tapaaminen. Siitä jäi todella hyvä mieli ja sain hyvää palautetta 🙂

Suuntasin seuraavaksi Itikseen, jossa näin äidin jälleen. Mä hengailen hänen kanssaan näemmä joka päivä. 😀 Käytiin syömässä ja shoppailtiin. Tarkoituksena oli ostaa pöytäliina, muttei missään ole sellaista kuin haluaisin.

Otin kauan haaveilemani farkkushortsit! Olivat vielä alennuksessa. Ja tuollaiset ihanat villaiset leggarit 🙂 Me like <3

Eniten tänään on huvittanut äitini kommentti. Kävimme hautausmaalla ja kyykin siinä laittamassa kynttilää, kun hän totesi ”Kyllä toi sun perse on aika paljon pienentynyt” 😀

Ateriat

  • klo 9.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.10 Rasvaton latte, 94 kcal
  • klo 14.30 Lohisalaatti, 200 kcal
  • klo 19.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 21.45 Chocolate Velvet, 153 kcal
No Comments »

Päivä 136, hyviä uutisia ja kokkailua

20160120_133024Aamu alkoi hyvillä uutisilla, joista toivottavasti voin kertoa lisää vielä tällä viikolla 🙂

Kokkailin Paimenen paistoksen, hieman kevyemmällä versiolla. Todella hyvää tuli! Kurkatkaa tarkemmin linkin takaa.

Äiti tuli iltapäivällä käymään ja lähdettiin Ikeaan ostamaan kotiin pari juttua. Onneksi ostinkin vain ne asiat, joita tarvitsin. Eli uudet istuinpehmusteet, lehtikoteloita ja pari viherkasvia.

Koti tuli siivottua vielä illan päätteeksi 🙂

Ateriat

  • klo 9.50 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 14.00 Paimenen paistos ja salaattia, 232 kcal
  • klo 19.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 22.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
No Comments »

Päivä 135, tapaaminen ja ostoksia

20160119_182553Aamulla nukuin jopa yhdeksään. Oli vaikea heräillä, mutta pakko. Sovittuna tärkeä tapaaminen klo 13. Se meni loistavasti ja katsotaan, mitä poikii! 😉

Tapaamisesta suuntasin Itikseen, jossa kävin syömässä. Momenton lämmin lohisalaatti houkutti.

Sain joululahjaksi lahjakortin Funky Ladyyn ja niinpä suuntasin sinne sovittelemään rintaliivejä. Aiemmin kokoni oli F90, mutta nyt painon pudottua päädyttiin kokoon G80.

Äidin kanssa kierreltiin vielä hetki Itistä ja suuntasin sitten kotiin.

Ateriat

  • klo 9.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • ko 14.25 Lohisalaatti, 236 kcal
  • klo 16.50 Rasvaton latte, 94 kcal
  • klo 18.30 Porkkanoita 200g, 87 kcal
  • klo 21.10 Minttusuklaapatukka, 184 kcal
No Comments »

Päivä 134, ulkoilua lumisateessa

2016-01-18 15.45.40Miten ihana olikaan kävellä ulkona, valosalla, lumisateessa. Lämpötila huiteli -12 asteessa ja fiilis oli hyvä. Huutelin Facebookissa kaveria ulkoiluun, mutta eipä liiemmin ollut ketään…

Sain tänään kivan ja mielenkiintoisen soiton, josta lisää, jos poikii jotain enemmän 😉

Mieheni lähti tänään työmatkalle viikoksi. Hieman orpo olo ja tiedän, että unirytmini tulee heittämään häränpyllyä!

Ateriat

  • klo 10.55 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.30 Kanaa ja salattia, 70 kcal
  • klo 16.45 Spagetti Bolognese ja salaattia, 215 kcal
  • klo 17.37 Porkkanaa 200g, 80 kcal
  • klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal
No Comments »

Takana 19 viikkoa

viikko19En liiemmin enää kyttää painoa, mutta koska viikon takaisesta punnituksesta on nyt lähtenyt kivasti kiloja, tässä tulos.

Viime viikko meni taso 1+:lla, tänään alkoi taso 2. Tässä siis pari viikkoa etiäpäin ja sitten taso 3:lle.

Hyvä fiilis on!

No Comments »

Päivä 133, luistelua ja hyvää ruokaa

2016-01-17 15.25.00Sain tänään kiva viestin eräältä tutultani. Oli huomannut facebook-kuvistani muutokseni ja kyseli, paljonko painoa on pudonnut. Kiitos viestistä. Se tuntui mukavalta 🙂 Vinkkasin tutulleni tämän blogin.

Jos sinua kiinnostaa Cambridge Ohjelma, ehkä myös sama valmentaja kuin minulla, voit varata ajan hänelle täältä:
https://www.cambridgeohjelma.fi/main/fi/valmentajat/etel%C3%A4-suomi/pia-piltz
Mainitsemalla käynnilläsi minut, saat aloituskäynnin edullisemmin. Suosittelen Cambridgeä lämpimästi, sillä se on ainakin ensimmäinen keino, jolla itse olen todella saanut painon hallintaani.

2016-01-17 17.57.54Houkuttelin mieheni mukaan luistelemaan, kun kukaan muu ei sinne lähde. Hänellä ei ole luistimia, joten tyytyi vain töröttämään kentän reunalla. Ja otti kuvia sekä videota. Tekipä hyvää ja oli aivan ihana ilmakin!

Ateriat

  • klo 10.30 Puuro ja Vadelma-persikka mehukeittoa, 161 kcal
  • klo 15.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 17.30 Broileria ja salaattia, 182 kcal
  • klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal
No Comments »

Päivä 132, ruokakauppa ja hyvä ruoka

2016-01-16 19.05.13Tänään ohjelmassa oli oikeastaan vaan ruokakaupassa käynti. Hoidimme sen herättyämme ja samalla kävimme Lidlistä kivennäisvettä.

Olen jo parina päivänä ollut koukussa lohisalaattiin, joten sitä oli kotitekoisena luvassa tänään.

Illalla saunoimme ja tuli ihanan lämmin. Palelen nykyisin kokoajan ja tuntuu, ettei mikään määrä villasukkia tai peittoja auta. Kuuluu kuulemma painonpudotukseen 🙂

Ateriat

  • klo 11.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 14.50 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.30 Lohisalaatti kotitekoisena, 200 kcal
  • klo 22.15 Karpalopatukka, 179 kcal

2016-01-16 21.10.45

No Comments »

Päivä 131, äidin kanssa ajan viettäminen

20160115_115804Tänään aamusta suuntasin lääkäriin. Kävin puhumassa hormooneistani, jotka ovat sekaisin. Gyne sanoi sen olevan normaalia, niin paljon olen pudottanut painoani. Kehui sitä ja kertoi muutenkin hyviä uutisia.

Kävin lounaalla Itäkeskiksessa Ravintola Momentossa. Aivan ihana lämmin lohisalaatti. Eikä turhia kastikkeita ja rasvoja. Nam!

Tuon jälkeen törmäsin äitiini ja kierreltiin kauppoja. Koska ei oikein ollut mitään shopattavaa, suuntasimme hautausmaalle. Ihanan aurinkoista ja talvista ulkona! Äidin kanssa on aina kiva viettää aikaa, kuten nytkin <3

Ateriat

  • klo 12.15 Lämmin lohisalaatti 300 kcal
  • klo 13.30 Rasvaton latte, 94 kcal
  • klo 15.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 19.10 Porkkanaa 190g, 77 kcal
No Comments »

Päivä 130, kynsienleikkausta ja porkkanaa

2016-01-14 13.52.11Aamu soljui digiboksin parissa. Samalla tosin aina sometan ja hoidan montaa muuta asiaa…

Harmittelin eilen, kun kaikki takit ovat niin isoja. Soitto äidille ja sieltä tupsahti kaksi sopivaa takkia 😀 Äiti oli jo miettinyt vievänsä ne kierrätykseen.

Koiran kynnet käytiin tänään leikkauttamassa ja oli pettymys, ettei paino ollut hällä pudonnut, vaikka on ollut ruokavaliolla. No, nyt korvataan dentastick porkkanalla jatkossa. Onneksi se maistuu koiruudelle.

Testasin ekaa kertaa Yoogaia nettijoogastudiota, josta enemmän täällä. Tuolta löytyy myös ohje, miten testata palvelua ilmaiseksi 14 päivän ajan!

Ateriat

  • klo 9.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 14.00 Sienirisotto ja HeMaPa 100g, 291 kcal
  • klo 16.30 Porkkanaa 170g, 69 kcal
  • klo 20.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
No Comments »

Päivä 129, luistelua ja visailua

2016-01-13 09.33.44Kävin tänään piiiiitkästä aikaa luistelemassa. Heti kun heräsin ja sain vaatteet päälle, suuntasin jäälle. Oli ihan outo olo. Siitä on varmaan ainakin 10 vuotta, kun viimeksi pidin luistimia jalassa ja ne olivat ehkä 5 minuuttia jalassa. Sitä ennen varmaan yläasteella? Hyvinhän se sujui, kaatumatta. Hieman ehkä kankeaa, mutta tästä se lähtee! Nyt illalla piti olla luistelutreffit ystäväni kanssa, mutta ne peruuntuivat.

Yksi ilon aihe päivään on myös vaaka ja sen lukema. Paino on jumittanut pidemmän aikaa samassa, eikä pudotusta ole tullut. Nyt kuitenkin aamulla paino oli melkein -2 kg siihen nähden, mitä valmentajan vaaka näytti viime sunnuntaina 🙂

Muuten päivä oon mennyt vaan oleillessa, päivän liikunta-annos kun tuli suoritettua jo aamulla. Illalla käytiin paikallisessa visailemassa tietovisan tiimoilta. Tulipa taas juotua vettä 😀

Ateriat

  • klo 9.30 Puuro ja Vadelma-persikka mehukeittoa, 157 kcal
  • klo 14.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 17.30 Porkkanaa 200g, 81 kcal
  • klo 21.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
No Comments »

Päivä 128, kynsihuolto ja ostoksia

2016-01-12 13.13.45Kävin aamusta ripsi- ja kynsihuollossa. Tykkään näistä uusista HD-ripsistä, joita käytettiin viimeksikin. Ripsiteknikko sanoi omien ripsieni jo elpyneen hyvin, mikä on aivan mahtavaa. Ei voi olla muistuttamatta taas, että käy VAIN ammattitaitoisella ripsiteknikolla! Aiemmin ripsipidennys oli klimppeinä, osittain luomeen kiinnitetty ja kutisi. Nyt ei tietoakaan noista vaivoista.

Kynsientekijä teki taas kauniit kynnet. Aivan ihanat, tykkään <3

Sitten olikin vuorossa shoppailu. Eli kävin ostamassa luistimet. Huomenna ajattelin käydä aamupäivästä testaamassa niitä. Illaksi olenkin jo sopinut luistelutreffit 😉 Tosin jo nyt himottaisi lähteä kokeilemaan… mutta huomenna sitten 😉

Ateriat

  • klo 10.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 14.00 Spagetti Bolognese, jääsalaattia ja kurkkua. 216 kcal
  • klo 18.00 Kurkkua 100g ja porkkanaa 100g, 56 kcal
  • klo 20.00 Toffeepatukka, 170 kcal

2016-01-12 13.51.57

No Comments »

Päivä 127, paasto alkoi ja ulkoilua

photostudio_1452456816758Tänään alkoi siis taso 1+. Tarkoituksella pitkitin aamulla sängystä nousemista, ettei tarvitsisi heti syödä 😀

Pitkästä aikaa söin aamulla puuron. Oli ihan hyvää ja pitkään piti nälän.

Tänään kampesin itseni toppavaatteisiin ja suuntasin ulos. Ihana ilma! Kävelin liikuntahallille ja ostin 10 kerran kuntosalikortin, kun entisen työnantajani maksamalla Smartum-kortilla oli vielä rahaa siihen.

Liikuntahallin vieressä on luistelukenttä. Kävelin sen reunaan ja iski kipinä, että olisi päästävä luistelemaan. Ihana liikuntalaji! Viimeksi olen käynyt varmaan 10 vuotta sitten, mutta silloin painoa oli sen verran, ettei nilkat tykänneet. Huomenna luistinkauppaan 😉

20160111_130817Ateriat

  • klo 12.00 Puuro, 149 kcal
  • klo 15.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.00 Kurkkua 100g ja porkkanaa 100g, 56 kcal
  • klo 21.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal

2016-01-11 17.58.10

No Comments »

Päivä 126, valmentajalla ja synttärikahveilla

FB_IMG_1452447266652Mulla oli tänään valmentajan luona käyminen, josta voi lukea tarkemmin täältä. Seurantakäynti oli jo seitsemäs, nopeasti se aika kuluu. Tulos ei ollut yllätys. Aloitan paaston nyt uudelleen, eli huomenna taso 1+ viikon verran.

Suuntasimme valmentajan jälkeen appeni 65-vuotiskahveille. Sinne tuli myös mieheni sisko avokkinsa kanssa. Tarjolla oli kakkua, keksejä, valmis pasteijoita… ja kuohuvaa, mutta onneksi alkoholitontakin. Söin pienen palan kakkua ja join kahvia.

Kotimatkalla haimme Lidlistä kivennäisvettä. Taas on pariksi päiväksi siis juotavaa.

Ilta on ollut kummallinen. Olen ollut tosi masentunut ja mikään ei huvita. Osa syynä varmaan pettymys ihmisiin. Luotin ja uskoin ihmiseen ja oletin hänen olevan ystävä. Mitä enemmän asiaa mietin sen pettyneempi olen. Voisi siis luulla, että olen pettynyt punnitustulokseen, mutta ei. Tiedän tehneeni mitä voin ja yrittäneeni sen suhteen parhaani. Huomenna on ihan pakko päästä lenkille tuonne umpihankeen. Siellä nimittäin sataa kokoajan lunta. Ihan kiva.

Ateriat

  • klo 10.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.30 Kermakakkua ja kahvia, 200 kcal
  • klo 16.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 18.00 Possunlihaa ja vihannessekoitusta, 300 kcal
  • klo 21.45 Chocolate Velvet, 153 kcal
No Comments »

Seurantakäynti 7, ensimmäinen plussatulos

viikko18Kävin tänään seurantakäynnillä valmentajalla ja osasin odottaakin, ettei paino ole kolmessa viikossa kauheasti pudonnut. Plussaahan se näytti, ekan kerran 18 viikkoon. En silti lannistu. Hormoonit ovat sekaisin ja niihin saan toivottavasti gynekologilta ensi perjantaina apua/vastauksia.

Aikataulua laitettiin vähän uusiksi, kun tuntuu siltä, että pitäisi paastota 🙂 Eli päivittelin tuon aikataulunkin samalla.

Ei kun etiäpäin ja kohti tavoitetta 🙂

No Comments »

Päivä 125, leffaa ja yhdessäoloa

leffa09012016Käytiin tänään katsomassa uusi Star Wars, päivänäytöksessä. Oheisesta kuvasta näkee leffaevääni. En edes kaipaa nykyisin pop corneja tai mitään muuta naposteltavaa.

Leffan jälkeen käytiin syömässä malesialais-thaimaalaista ruokaa Lime Leafissa. Oli kyllä hyvää, enkä usko, että on kovin raskastakaan.

Ateriat

  • klo 9.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.15-14.15 Babyporkkanoita, 82 kcal
  • klo 14.45 Malesialaista/thaimaalaista ruokaa buffetista, 300 kcal
  • klo 19.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 21.20 Ruispala ja kalkkunanakkia, 153 kcal
No Comments »

Päivä 124, digiboksia ja saunomista

2015-09-20 12.57.19Tänään olen jatkanut eilistä toimintaani eli katsonut digiboksilta dokkareita. Pakkanen tekee hulluksi, kun ei pääse liikkumaan :/ Onneksi se kohta helpottaa jonkin verran.

Illalla saunottiin ja minäpä meinasin ottaa lukemaa. Suihkussa ollessa silmissä sumeni ja meinasin pyörtyä, kahteen kertaan. Ei mikään kiva tunne :/

Ateriat

  • klo 8.20 Kalkkunanakeilla ja kananmunalla täytetyt paprikat, 265 kcal
  • klo 11.50 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 14.40 Kanakastiketta (hyödynnetty Felix Chili- ja Inkiväärimaustetahnoja), jäävuorisalaattia ja basmatiriisiä 20g, 183 kcal
  • klo 18.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 21.15 Ruispala x2 ja kalkkunanakkeja, 254 kcal
No Comments »

Aamiaiskokeilu: Täytetyt paprikat

photostudio_1452235322680Päätin aamulla kokeilla reseptiä, jonka bongasin Facebookista. Paprika puoliksi, valkoiset osat pois. Vähän oliiviöljyä päälle. Pohjalle juustoraastetta, molempiin puolikkaisiin pilkottuna kalkkunanakki ja raaka kananmuna. Päälle ripaus suolaa ja mustapippuria.
Punnitsin kaikki, jotta saan tarkat kalorit.
Uuniin 220 asteeseen 15-20 minuutiksi.

Ei ehkä sellainen minuun makuuni tehty annos, mutta hyvää oli silti. Olen tottunut aika keveään aamiaiseen, joten pelkällä tällä täyttyi vatsa.

Molemmat puolikkaat tekevät yhteensä 265 kcal.

1 Comment »

Päivä 123, laiskottelua ja verenluovutus

20160107_172055Tänään annoin itselleni luvan vain olla. Aamulla, kahdet villasukat päällekkäin jalkaan ja kuppi teetä. Lämmitetty pussukka, peitto sohvalle ja digiboksin pariin 🙂 Sain katsottua joitain dokkareita, jotka ovat vain odottaneet.

Äiti kävi kahvittelemassa. Oli mukava jutella kaikenlaista ja saada vähän tukea näihin hormoonisysteemeihin. Eiköhän ne helpota kohta.

Tänään pääsin pitkästä aikaa verenluovutukseen. Ei sillä etteikö aiemmin olisi ollut aikaa, mutta voin pahoin aina luovutuksen jälkeen. Mieheni pääsi lähtemään töistä niin, että ehdimme Kivihakaan tekemään tämän hyvän työn.

Verenluovutus itsessään meni hyvin. Ihan viime metreillä huomasin, ettei olo ole kovinkaan hyvä. Siinä sitten pötköttelin vielä 10 minuuttia luovutuksen jälkeen. Sairaanhoitaja kiikutti mulle appelsiinimehua ja mieheni katsoi, koska naaman väri on taas normaali 😀 Kun vihdoin kykenin istumaan, söin savulohi sandwichin. Onneksi ulkona oli tuo pakkanen, niin ei tule huono olo kuumasta ilmasta 🙂 Kotona ilta menikin sitten lähinnä lepäillessä.
Vaikka tiedostan, että näin käy joka kerta, haluan silti luovuttaa verta. Esim. äitini on saanut tankkausta anemian takia ja siksi on tärkeää, että mahdollisimman moni tekisi tämän hyvän työn.
Tutustu, sovitko sinä verenluovuttajaksi!

Ateriat

  • klo 8.50 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 11.50 Kanakastiketta (hyödynnetty Felix Chili- ja Inkiväärimaustetahnoja), vihannessekoitusta ja basmatiriisiä 30g, 255 kcal
  • klo 15.50 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.00 Atrian savulohi sandwich, 292 kcal
No Comments »

Päivä 122, ulkoilu pakkasella on pukeutumisesta kiinni

kanakastike06012016Tulipahan tänään käytyä ulkona muutenkin kuin koiralenkeillä. Kylmä siellä on, mutta sekin on asennekysymys 😀 En silti nauti…

Ateriat

  • klo 11.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 14.30 Chocolate Velvet ja omenaa 153g, 232 kcal
  • klo 18.20 Kanakastiketta (hyödynnetty Felix Chili- ja Inkiväärimaustetahnoja), vihannessekoitusta ja basmatiriisiä 20g, 232 kcal
  • klo 20.30 Pähkinäpatukka, 192 kcal
No Comments »

Päivä 121, pakkasta ja uudet toppahousut

pinkki05012016Tänään ei ole ainakaan ollut lämmin päivä 😀 aamulla mittari huiteli -20 asteessa! Koska vanhat ”toppahousut” eivät ole tarpeeksi topatut ja ovat kokoa D46, oli pakko harkita uusien ostamista.

Koiralenkkejä lukuunottamatta en ole antanut ajatustakaan ulkona käynnille.

Illalla kävimme kuitenkin kaupassa. Prismassa oli toppahousuja todella vähän ja isoja kokoja. Topsportista löysin yhdet kokoa 40 ja onneksi ne olivat sopivat! Eli nyt vaan huomenna lenkille 🙂

Ateriat

  • klo 8.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.15 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 15.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.45 Tonnikalaa, jäävuorisalaattia ja vihannessekotusta, 191 kcal
  • klo 21.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 22.00 Cashewpähkinöitä 20g, 116 kcal

 

No Comments »

Päivä 120, liikunnalla aamusta iltaan

04012016Heräsin tänään vähän viiden jälkeen. Ei uni enää tullut ja harmittelin, ettei sali aukea kuin vasta seiskalta.

Olinkin sitten vähän jälkeen seitsemän salilla. Naisten pukkarissa ei ollut vielä valoja ja itse kuntosalilla oli pari kundia. sai treenata ihan rauhassa 🙂

Jotenkin taas totesin, ettei tuo salilla käynti ole mun juttu. Tarttisin ruoskijan viereen ja enemmän actionia 😀 Onneksi Zumba alkaa 19.pvä ja pääsee heilumaan kunnolla.

Ateriat

  • klo 8.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.50 Nutrilett Smooth Caramel -patukka, 200 kcal
  • klo 15.50 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 17.15 Omenaa 195g, 101 kcal
  • klo 18.15 Tonnikalaa 100g, vihannessekoitusta 100g, 185 kcal
  • klo 21.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
No Comments »

Päivä 119, ulkoilua ja huonovointisuutta

20151013_110912Tänään olen käynyt useammalla lenkillä, vaikkakin olo on huono. Hormoonit ovat jälleen ihan sekaisin, jo joulupäivästä lähtien. Ihmetyttää ja pelottaa.

Ateriat

  • klo 10.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.00 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 15.30 Bolognesekastiketta ja vihannessekoitusta, 221 kcal
  • klo 19.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 21.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
No Comments »

Päivä 118, ulkoilua ja paluu ruotuun

2016-01-12 14.32.33Ihanan valoistaa, kun vihdoin olemme saaneet vähän lunta. Ja mikä onkaan kivempaa kuin käydä kävelyllä mieheni kanssa ja nauttia raikkaasta ilmasta. Tosin tuo pakkanen saa henkeä ahdistamaan eli yskittää.

Ateriat

  • klo 9.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 12.30 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 15.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 16.50 Parapähkinöitä ja omenaa, 145 kcal
  • klo 18.30 Bolognesekastiketta ja vihannessekoitusta, 221 kcal
  • klo 21.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
No Comments »

Päivä 117, vuoden ensimmäinen päivä

Screenshot_2016-01-07-08-14-16-1Niin se vuosi vaihtui, vaikka bileitä ei meillä pidettykään. Kävimme eilen mieheni kanssa paikallisessa parilla ja sen jälkeen kotona kokkailtiin hyvät pihvit. Oli ihan mukava ilta niinkin. Puolen yön aikaan menimme takkahuoneeseen katsomaan ilotulitusta. Aika hiljaista oli.

Tänään on nukuttanut ja olen syönyt nakkeja & perunasalaattia. Eli vielä tänään tauko Cambridgestä.

No Comments »

Päivä 116, vuosi vaihtuu

2016-01-11 18.29.12Vuosi vaihtuu tänään. Joka vuoden viimeisenä päivänä olen käynyt läpi menneen vuoden ja kiittänyt minua tukeneita. Tämä vuosi ei loppunut ihan niin kuin olisin toivonut.

Sain tietää erään ihmisen, jota ystävänäkin pidin, kertoneen minun asioita eteenpäin. Myös arvostelleen minua ja valintojani kolmannelle osapuolelle. Sääli, ettei tällä ihmisellä ole halua osoittaa ystävyyttä tai omaa elämää siinä määrin, että keskustelisi siitä eikä minusta.

Elämä jatkuu, tulevanakin vuonna. Ilman selkään puukottajia, ilman mieleni pahoittamista moisesta.

Aterioita en listaa tänään, enkä huomenna. Valmentajan määräämä tauko 🙂

No Comments »

Päivä 115, kaupungilla kiertelyä ja uusi lompakko

2015-12-30 13.04.58Lähdin tänään aamupäivällä keskustaan. Tarkoituksena käydä IFK Pop Up Storessa. Siellä ei kuitenkaan ollut ostettavaa mulle, joten jatkoin kierrellen mm. Stockalla.

Olen pitkään jo haaveillut Michael Korsin lompakosta. Katselin niitä Stockalla, mutta päätin lähteä vielä heidän liikkeeseen. Se kannatti, sillä kerrottuani millaista hain, myyjä kiikutti mulle sellasen alehyllystä. Eli -30% alella läks mukaan.

Koska olin tyytyväinen ostokseen, päätin käydä Kolmen Sepän Aukiolla juomassa glühweinin. Ihana joulufiilis tuli taas ja oli onnellinen olo.

Kuitenkin sitten pari ilkeää kommenttia sai mielialan laskemaan ja tässä illan aikana on tehnyt mieli itkeäkin. Miten julma voi ihminen olla 20151230_160320toisella?

Olen ollut yli vuoden työttömänä ja siitä syystä punnitsen paljon, mitä ostan ja mitä en. Kuitenkin iloisena uudesta lompakosta sain kommentin ”no on sitä pätäkkää työttömälläkin”. Siis mitä tuo oli? Kateutta? Katkeruutta? Mä olen niiiiiin loppu siihen, että olen aina se, joka lohduttaa ja jolle voi purkaa mieltään ja joka aina on käytettävissä. Mullakin on tunteet, mullakin on menoni, mäkin olen ihminen! Siinä pohdittavaa…

Ateriat

  • klo 7.45 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 11.00 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 13.30 Glühwein, 100 kcal
  • klo 16.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 17.00 HeMaPo ja itsetehty bolognesekastine, 256 kcal
  • klo 19.00 Olut, 132 kcal
No Comments »

Päivä 113, kahvittelua ja liikuntaa

20151224_191844-1Heräsin tänään jo ennen seitsemää ja siitä syystä sain paljon aikaiseksi. Koiralenkin jälkeen kävin juoksemassa, mutta tuo pakkanen tekee sen, että henkeä alkaa helposti ahdistamaan. Kiva, kun lunta on, mutta pakkasesta en niin välitä.

Näin ystävääni kahvien merkeissä. Tosin minä söin salaatin ja hän joi teetä 😀 Cafe Johto on kiva paikka ruokailla. Heidän salaattinsa on edullinen ja ruokaisa. 2 täytteen salaatti maksaa 8,50 ja täytteet vaihtelevat päivittäin.

Aikaa hurahti huomaamatta nelisen tuntia. Sen jälkeen suuntasinkin Lidliin täydentämään kivennäisvesivarastoja ja Prismaan täydentämään ruokavarastoja.

Ateriat

  • klo 8.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 9.50 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 12.30 Salaatti limekanalla ja fetalla, 130 kcal
  • klo 17.15 Ruispala, joulukinkkua 50g, 120 kcal
  • klo 18.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 19.00 Cashewpähkinöitä 30g, 174 kcal
  • klo 21.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Cambridgeltä vastattiin jo eilen Facebooksivuilla. Tänään sain vahvistuksen, ettei osoitetta löytynyt kalenterin postituslistalta, mutta että kalenteri on nyt postitettu. Mahtavaa!

No Comments »

Päivä 112, paluu ruotuun

2015-12-27 11.41.53Unta riitti tänäänkin pitkään. Hyvä niin, saa mieskin levätä ennen huomista työpäivää. Aamu alkoi, kuten monet muutkin aamut, koiralenkillä. Eilinen ilta toi jo pienen kerroksen lunta. Koira oli kuitenkin hyvillään, että nurmikko näkyi. Rakastaa niin nurmikolla tepastelua.

Ulkoilun jälkeen uppouduin jälleen kirjan pariin ja varmaan saan tuon kirjan luettua tänään. Sitten siirryn dekkarien maailmaan.

Ateriat

  • klo 11.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 13.30 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 15.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 16.40 HeMaPo, kylmäsavulohta 35g, cashewpähkinöitä 10g, 202 kcal
  • klo 18.40 Ruispala, joulukinkkua 50g, 120 kcal
  • klo 21.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 21.15 Parapähkinöitä 20g, 131 kcal

Harmitus tuli tänään, kun Cambridgen lupaama ensi vuoden kalenteri ei ole vieläkään tullut. Olisi ollut kiva tehdä jotain ruokaa ensi viikolla niiden reseptien mukaan. Saa nähdä koska sen saan, jos saan. Valmentajalle sanoin jo asiasta ja lupasi tutkia asiaa….

No Comments »

Päivä 109, jouluaatto

20151223_181314Eilen illalla paistoimme luomukinkkumme. Sen koko oli tänä vuonna 2,7 kg. Varmasti riittää ? Koon sijaan haluamme panostaa ruuan laatuun ja eettisyyteen.

Valmentajani käskystä, lomailen Cambridgestä nämä kolme päivää. Silti kohtuus syömisessä.

Aamu alkoi riisipuurolla, kuten perinteisestikin. Uusi Kiehu-maito toimi hienosti eikä miehen (joka siis perinteisesti keittää minulle 2015-12-24 10.28.00joulupuuron, vaikkei itse sitä syö) tarvinnut vahtia kattilaa kokoajan. Riisipuuroni söin perinteisesti kanelin ja sokerin kera 🙂

Joulurauhan julistuksen seuraamme perinteisesti telkkarista. Jotenkin tänä vuonna sitä oli hassua katsoa. Ilma oli aurinkoinen ja tuntui, että joulurauha julistettiin keskellä kesää 😀

Mieheni kävi joulupukkikeikalla kahden maissa. Sen jälkeen alkoi jouluruokien laittaminen ja vanhempani tulivat meille neljän maissa. Miten hyvältä kinkku ja laatikot maistuivatkaan, kun ei tänä vuonna ole syönyt niitä aiemmin yhtään! Ja luomukinkku oli aivan taivaallista!

Isäni on huonossa kunnossa ja jokin lääke muuttaa kaiken ruuan maun epämiellyttäväksi, 2015-12-26 15.40.50mutta onneksi edes vähän maistui jouluruokakin.

Vanhempani lähtivät kotiin kuuden maissa ja lämmitimme saunan. Nautimme saunomisesta rauhassa ja fiilistelimme joulua. Olen niin onnellinen, että saan viettää joulun rauhassa kotona. Ennen aatto meni vieraillessa mieheni vanhemmilla, minun vanhemmillani ja lopuksi vielä pukkikeikalla veljeni luona. Nyt nautin kotona olemisesta.

Aattoilta kului laadukkaan shampanjan, suklaiden ja kynttilöiden tunnelmassa. Joululahjoista taidan kirjoittaa ihan erillisen postauksen.

Rauhallista Joulua <3

No Comments »

Päivä 107, ripsihuolto ja ystävän kanssa kaupungilla

Tuomaan markkinat 22.12.2015

Aamulla suuntasin ripsihuoltoon Detailed Beauty Salon:in. Siellä minulle tehtiin ripsipidennykseen huolto uusilla, HD-ripsillä. Ripsipidennyksistä kirjoitan enemmän jossain vaiheessa. Olen vihdoin löytänyt sen oman, ammattitaitoisen ripsiteknikon <3

Kannelmäestä suuntasin sitten keskustaan, jossa treffasin ystäväni. Kävimme lounaalla ja Tuomaan markkinoilla sekä muutenkin seikkailimme keskustassa. Täytyy sanoa, että tuo ystävä on aarre. Hänen läsnäolonsa lataa positiivisia energioita niin paljon <3 Meillä olikin tänään ystävyyden vuosipäivä, 4 vuotta sitten tapasimme ensimmäisen kerran.

Kotiuduttuani kävimme vielä viime hetken ruokaostokset kaupasta. Onneksi kävimme sunnuntaina jo hakemassa lähes kaiken. Ihmisiä oli niin paljon liikkeellä.

Ateriat

  • klo 7.10 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 10.30 Rasvaton latte, 94 kcal
  • klo 12.10 Salaatti kanalla ja artisokalla, 174 kcal
  • klo 13.40 Punaviiniglögi, 115 kcal
  • klo 16.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.15 Ruispala ja kalkkunanakkia 80g, 153 kcal
  • klo 21.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 21.55 Omenaa 80g, 45 kcal
No Comments »

Päivä 106, yhteensä 15 viikkoa Cambailua

21122015Aamulla suuntasin Valmentajalle, tulokset voi nähdä täältä » Olen tyytyväinen 🙂 Hitaasti, mutta varmasti paino vetää alas 🙂

Naapurit kävivät joulukahvilla tänään ja siinä samalla maistoin ensimmäisen itseleipomani jauhelihapasteijan ja pari palaa mallaslimppua. Saan ainakin enemmän kaloreita 😉

Ateriat

  • klo 9.45 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 11.40 Nepalilaistyyppinen kanakastike 110g ja vihanneksia 190g, 181 kcal
  • klo 16.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.00 Mallaslimppua Oivariinillä ja jauhelihapasteija (itsetehtyjä), 198 kcal
  • klo 20.20 Ruispala ja kalkkunanakkia 80g, 153 kcal
  • klo 21.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

21122015Ja kuten valmentaja käski, syön enemmän. Tässä yhteensä lähes 1000 kcal eli 968 kcal! Valmentaja ohjeisti myös pitämään ”lomaa” jouluaaton ja joulupäivän sekä uuden vuoden. Kaipa sitä pitää totella 😉

bene_pinkki

No Comments »

Seurantakäynti 6, pudotus hidastuu

viikko15Oli mukava jälleen käydä Valmentajalla. Punnitus oli ihan ok ja muidenkin arvojen laskeminen.

Yhteensä tämän ohjelman aikana on siis pudonnut 17,2 kg. Tavoite laitettiin 65 kg eli vielä olisi rutistettava 13,1 g 🙂 Aikataulu tehtiin uusiksi ja tavoitteen pitäisi olla saavutettu 3.3.2016. 🙂

Täältä voi katsoa muiden arvojeni laskemista »

Olen tyytyväinen pudotukseen ja tähän projektiini <3

No Comments »

Päivä 105, jouluruuat ostettu

2015-12-20 15.31.03

Rauhallista 4. adventtia ja mukavaa joulun odotusta <3

Tänään ohjelmassa oli jouluruokien ostaminen. Kävimme samalla ostamassa reilun satsin Lidlin kivennäisvettä. Ei tarvitse sitten kökkiä jouluruuhkassa, pinna kireällä 🙂

Jouluna syön kinkun lisäksi jonkin verran peruna- ja porkkanalaatikkoa sekä rosollia kermavaahdon kera. Kylmäsavulohta ja mätiä ostimme myös joulupöytään.

Mieheni kokkaili hyvää, nepalilaistyyppistä kanakastiketta, josta kerroinkin aiemmassa postauksessani täällä »

Ateriat

  • klo 11.50 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 15.50 Nepalilaistyyppinen kanakastike ja vihanneksia, 172 kcal
  • klo 19.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 22.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal

Huomenna onkin valmentajakäynti, jännää 🙂 Aamulla vaaka näytti 76,7 kg :)joka on 35,3 kg vähemmän kuin kesällä 2014 ja 18,3 kg vähemmän kuin 15 viikkoa sitten 🙂 Tosin kävin uudelleen tunnin kuluttua ja vaikken ollut vielä syönyt aamiaista, tmv. vaaka näytti 78 kg…

No Comments »

Päivä 104, kävelyä, joulukuusen haku ja koristelu

20151219_112752

Tänään lähdimme aamusta keskustaan. Tarkoituksena käydä Tuomaan markkinoilla ja katsella muutenkin ympäriinsä keskustassa. Kampissa mieheni kävi joulupukin asioilla 😉 Ja söimme Eerikin Pippurissa kebabit. Itse otin kebabin salaatilla ja söin ensin salaatin pois. Sitten vähän kebablihaa. Eli jäi tuosta annoksesta paljon syömättä 🙂

Tuomaan markkinoilla oli liikaa ihmisiä. Lisäksi ihmettelin sitä lastenrattaiden määrää. Euroopan joulutoreilla niitä kun ei ole. Siellä ihmiset ymmärtävät jättää lastenrattaat sivuun tai eivät vain tule niiden kanssa sinne.

2015-12-19 17.46.23Kotiinpäästyämme lähdimme ostamaan joulukuusta <3 Mukana oli tietenkin koiramme, joka perinteisesti on joka kerta ollut valitsemassa kuusta 🙂 Kauniin kuusen löysimmekin, myyjä totesi sen varmaan olevan tuuhein ja hienoin mitä heillä on. Aidon joulukuusen tuoksua ei kyllä voita mikään!

Ateriat

  • klo 9.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 11.25 Kebab salaatilla, 366 kcal
  • klo 17.43 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 22.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
No Comments »

Päivä 103, askeleita shoppaillessa

lafamiglia18122015

Paahdettua kananrintaa ja kasviksia.

Tänään mieheni piti vapaapäivän ja hoidettiin hänen osuutensa joululahjaostoksista. Minä tietenkin jouduin osittain olemaan itsekseni kauppakeskuksessa, kun ei saanut kuulemma kurkkia 😉 Askelia tuli mukavasti, kun näyteikkunashoppailin 🙂 Kävimme lounaalla La Famigliassa, jossa olen todennut nopean palvelun lisäksi olevan myös mahdollisuus kevyeen ruokaan. Nytkin vaihdoin kananrinnan mukana tulevat juustoperunat kasviksiin.

Illalla kävimme viemässä broidilleni jouluherkkulahjat ja istuimme hetken hänen ja vaimonsa seurassa. Joulu tulee olemaan niin erilainen heilläkin.

Ateriat

  • klo 8.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.20 La Famiglian kotilounas (kuvassa), 243 kcal
  • klo 16.50 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 20.10 Omenaa 183g, 95 kcal
  • klo 22.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
No Comments »

Päivä 102, joulusuunnitelmia

munakas17122015Aamulla kävin jälleen verikokeessa, katsotaan kohonneita maksa-arvoja sekä kilpirauhasarvoja. Vajaatoimintahan minulla on todettu jo vuonna 1999.

Äitini kävi kylässä ja katsottiin, josko saataisiin heille mökille halvempi sähköyhtiö. Halvimmillaan olisi säästänyt 22e/vuosi, joten ei paljon kannata vaihtaa yhtiötä.

Muuten päivä on mennyt paketoidessa muutamia jouluherkkuja. Äidille annoinkin heidän pakettinsa jo mukaan. Huomenna illalla ajattelin, että käytäisiin isoveljeni luona.

Joulun kauppalistaakin tuli tehtyä. Huomenna mies käy ostamassa loput joululahjansa ja käydään ostamassa kinkku. Lauantaina suunniteltiin kuusen hakua 🙂

Ateriat

  • klo 10.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 15.00 Kananmuna x 2 paistettuna ja päällä vihannessekoitusta, 223 kcal
  • klo 18.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 20.00 Omenaa 100g, 52 kcal
  • klo 21.00 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal (onneksi vihonviimeinen!!!)
No Comments »

100 päivää takana – fiiliksiä

2015-12-16 13.04.37Lupasin kirjoittaa 100 päivän kohdalla lisää fiiliksistä. Joten tässäpä niitä, jouluisena 🙂

Tähän 100 päivään on mahtunut niin iloa kuin surua. Iloa on tuonut onnistuminen ja Cambridge Ohjelman noudattamisen helppous. Lisääntynyt energiakin on tuonut paljon hyvää mieltä ja olen saanut enemmän aikaan kuin aiemman vuoden aikana!

Surua ja vastoinkäymisiä on tullut mm. Cambailun alussa ollut koiran jalkaleikkaus sekä veljenpoikani menehtyminen. Itse Cambridge ei ole aiheuttanut mulle mitään pahaa, päinvastoin. Jos en olisi ollut tässä ohjelmassa mukana, olisi syöminen taas jäänyt. Useampaan kertaan.

Plussia voisi luetella vaikka kuinka!
1) Lentomatkustaminen on helpompaa, se tuli koettua lennolla Müncheniin. Vaikkakin viereeni sattui pahalle haiseva, erittäin lihava mies. Jos itse olisin vielä tursuillut käsinojien alta, ei olisi ollut kellään kivaa.
2) Ruokailujen suunnittelu kotioloissa on helppoa ja kivaa. Tulee kokeiltua uusia juttuja, kehiteltyä reseptejä.
3) Lisääntynyt energia tulee ammennettua järkevään tekemiseen. Energia tuo myös positiivista mieltä ja mielestäni pyrin nykyisin valittamaan ja murehtimaan vähemmän, vaikka tarvettakin olisi ollut. Suorastaan ärsyttää välillä ihmiset, joilla ei ole mikään hyvin.
4) Halu ja tarve liikkua. Ennen sohva oli niin hyvä ystävä, ettei jaksanut. Nyt jotenkin kaipaa raitista ilmaa ja jotain actionia elämäänsä.
5) Tipattomuus, aivan ehdottomasti positiivista! Nyt mielialan laskun näkee heti parin juoman jälkeen. Ja miten turhia kaloreita ne ovatkaan! Ja mikä turvotus tulee puolikkaasta skumpasta tai muutamasta oluesta :/
6) Ravintolassa syöminen on vieläkin hieman haaste, mutta osaan ainakin valita järkevimmän vaihtoehdon ja välttää hiilareita
7) Vähäinen hiilihydraattien saanti on mun juttu. Kun en niitä käytä, olo ei ole niin turvonnut ja jotenkin voi helpommin hengittää.
8) Teen tätä itselleni, en voi huijata kuin itseäni. Ketä tämä hyödyttää, itseäni.
9) Jokaisesta liikuntasuorituksesta voi olla tyytyväinen. Olen liikkunut vähintään 30 minuuttia päivittäin, sairaanakin.
10) Vaatteet. Miten ihania vaatteita löytyy helposti ja mm. farkkuja ei tarvitse lyhentää vaan ne ovat sopivia 🙂
11) Keikat selvinpäin. Ihan mahtava kokemus. Muistaa kaiken paremmin ja nauttii enemmän musan tuomasta hurmasta

2015-12-17 11.55.25Miinuksia
1) Raha, joka meni ennen rasvaiseen ruokaan ja muuhun epäterveelliseen, menee nyt Cambridge tuotteisiin
2) Ulkomaille matkustaessa ruokailut eivät ole simppeleitä, se kävi ilmi Münchenin kirjoituksestani »
3) Ihmisten asenteet, ”sun pitää sitten myös pitää ne kilot poissa” tai ”oot niin tylsä, kun et ota edes lasillista viiniä”
4) Vaateet eivät istu. Vanhat, kalliit merkkifarkut ovat aivan liian isoja ja edes vyö ei pelasta niiden ulkonäköä. Sama monessa paidassakin.

En vaan keksi miinuksia enempää. Hyvä niin 🙂

Kaiken kaikkiaan olen onnellinen, etten ole enää niin lihava ja kuvottava 😀 Tästä voi vain jatkaa eteenpäin ja tsempata loppuun asti. Ja toivoa, että tämä elämänmuutos saa aikaan sen, ettei mitään ylimääräisiä sairauksia (2. tyypin diabetes, tmv.) tule.

No Comments »

Viikkoja takana 14, vähän reilu

vko14

Hienosti mennyt siis. Jos vuoden vaihteeseen mennessä saisi rutistettua -20 kg? Tiedän tosin, että maanantaina valmentajan puntari ei näytä samaa kuin kotona tänään. Heittoa on noin 600 g – 1 kg enemmän…. Mutta kuitenkin! Paino alkaa seiskalla tiiviisti <3

No Comments »

Päivä 101, palaveria ja leipomuksia

joulutortut_lihapasteijat16122015Aamulla palaveerasin ja kävin lounaalla ystäväni kanssa. Olen ollut jotenkin todella väsynyt, mutta tämä ystävä on sellainen, jolta saan ammennettua aina positiivisia energioita. Vaikka keskustelemme niin iloista kuin suruista <3

Lounaan jälkeen aloitin perinteiset leipomukset. Olin eilen tehnyt valmiiksi rahkavoitaikinan ja jauhelihatäytteen. Leipomuksista suurinosa menee isoveljelleni sekä vanhemmilleni, sillä itse en aio nyt herkutella 😉 Olipas rentouttavaa leipoa. Pyöräytin siis joulutorttuja, jauhelihapasteijoita sekä mallaslimppua.

Ateriat

  • klo 7.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 12.50 Lohisalaatti paikallisessa, 215 kcal
  • klo 16.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 18.30 Omenaa 100g, 52 kcal
  • klo 19.50 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
No Comments »

Päivä 100!!!

day100Tänään tuli siis 100 päivää Cambridge Ohjelmaa täyteen, jes! Pystyi ja pystyy!!! Vaikka vähän jännittää mitä tipattoman loppuminen ja Münchenin matka teki pudotukselle tällä viimeisimmällä kolmella viikolla :/ Valmentajan vaaka kun näyttää vähän eri lukemia kuin omani. No, se selviää maanantaina 😉

Päivän aikana olen käynyt kynsihuollossa, ostanut loput joululahjat ja tehnyt valmiiksi rahkavoitaikinan. Huomenna leivon siitä lihapiirakoita ja joulutorttuja. Itse en juurikaan niitä syö, mutta isoveljeni tykkää ja mielestäni itsetehty taikina on huomattavasti parempaa kuin kaupan valmiit.

Ateriat

  • klo 8.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.30 Paahdettua lohta ja kasviksia, 143 kcal
  • klo 16.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 19.45 Omena, 52 kcal
  • klo 21.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
No Comments »

Päivä 99, digiboksin tyhjennys

20151205_200425Vaikka kuvassa onkin glühwein-mukit, en ole tänään ottanut sitä 😀 Tuo on niin kiva kuvituskuva matkalta.

Päivä on mennyt lepäillessä ja pienien vilunväristysten kera. Toivon todella, ettei pukkaa flunssaa. Pitkään jatkunut päänsärky oli jo jonkin aikaa pois, mutta on oireillut jälleen parina päivänä. Hartiat varmaan niin jumissa?

Katselin digiboksilta siellä pitkään tallessa olleita tallennuksia ja muutaman uudemmankin. Telkkarin katselu ei ole enää oikein mun juttu 😀

Ateriat

  • klo 10.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 14.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 16.30 Rosollia 100g ja omenaa 100g, 82 kcal
  • klo 19.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
No Comments »

Päivä 98, laiska sunnuntai

20151213_164003Huomaan, että matkaväsymys painaa jotenkin vieläkin. Ei jaksa oikein tehdä mitään… Pusseja olen nauttinut kyllä ja lueskellut. Aion käydä jo kohta nukkumaan yöunille, vaikka kello ei ole aivan kahdeksaakaan vielä.

Lehdet on kirjoitelleet, että tällä Helsingissä sataa lunta. Näyttääkö tuossa kuvassa sieltä 😀

  • Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • Chocolate Velvet, 153 kcal

 

No Comments »

Päivä 97, pikkujoulut ja olutta

20151212_132846Tänään oli ystävälläni pikkujoulut. Etukäteen jo tiesin, että tulen ottamaan muutaman oluen. Mutta kaipasta tarttui mukaan Koff Liteä, joka on hieman kevyempää. Ja join vain viisi niitä 🙂

 

  • Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • Chocolate Velvet, 153 kcal

 

No Comments »

Päivä 96, leipomista pikkujouluihin

20151211_134905Päivä kului leipoen lauantain pikkujouluihin, mutta pusseilla elellen 🙂

  • Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • Chocolate Velvet, 153 kcal

 

No Comments »

Päivä 95, matkaväsymystä

20151206_130105Reissusta on palattu ja samantien ruotuun. Eli tänään on pussiteltu jo.

  • Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • Chocolate Velvet, 153 kcal
No Comments »

Päivä 90-94, Münchenissa

20151205_100921Matka oli aivan ihana. Sää suosi meitä ja aurinko paisto joka päivä. Todella hyvää valohoitoa <3 Lisäksi tuli käveltyä paljon, sillä kaikki on kävelymatkan päässä. Kaksi kertaa, kun käytimme yleisiä kulkuvälineitä oli lentoasema-hotelli, (ja hotelli-lentoasema) sekä matka outletiin.

Kuten arvata saattaa, ei ruokailut olleet ihan sellaisia kuin kotona. Vaihdoin aina aluksi ranskalaiset tai vastaavat salaattiin. Niissä tuli kuitenkin aina hirveä määrä salaattikastiketta. Sitten luovuin pyynnöstä ja jätin vain syömättä ranskaiset, muusin, tmv. Hapankaalia oli usein lisukkeena ja siitä tykkään kovasti.

Kiloja taisi tulla about +2kg, mutta sekin on tässä jo karissut, kun on palannut ruotuun. Saksasssahan olut on halvempaa kuin pieni pullo vettä tai limua 😀 Ja limu on halvempaa kuin vesi… 🙂

Tässä näytille vähän erilaisia salaattiviritelmiä

20151206_192320

Maksan kanssa tuli salaatti, mutta peruna sellainen. Jäi syömättä 😀

20151206_140702

Perusvihersalaatti, tästä tiesin, mitä saan. Tosin jotain öljyä mukana oli tässäkin.

20151205_171710

Lisäkesalaatti, kevyttä?

20151208_121734

Puolikas kana ja oikea salaatti. Annoksen hinta alle 9e!

20151208_182317

Lisäkesalaatti tämäkin 😀

No Comments »

Päivä 89, pakkailua ja asioiden hoitamista

kana_nuudeliruukku

Saarioisten kana-nuudeliruukku

Tänään olen lepäillyt, pakkaillut ja hoitanut ne asiat kuntoon, jotka ennen reissua piti. Kissa on viety hoitoon, koiran hoitajalle pitää viedä vielä avain. Herätys olisi sitten klo 3.15.

Hain tänään loput tuotteet valmentajalta. Postilakko oli ruuhkauttanut Matkahuollon ja sen takia osa tuotteista harhaili ympäriinsä. Onneksi valmentaja asustelee ihan vieressä 🙂

Ateriat

  • klo 10.45 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.55 Ruispala, kalkkunaleike, Cappuccinopirtelö, 227 kcal
  • klo 17.00 Saarioisten kana-nuudeliruukku, 330 kcal
  • klo 18.00 omenaa, 74 kcal
  • klo 20.50 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal
No Comments »

Päivä 88, koiran terveys ja kinkkubingo

lohisalaatti 03122015Aamu oli laiska ja lueskelin, huomioimatta koiralenkkiä. Eli heitin sen aamulla, mutta sen jälkeen menin takaisin peiton alla 🙂 Puolilta päiviltä äitini kyyditsi minut eläinlääkärille, jossa koirani kynnet aina leikataan. Tämä järjestely siksi, että kotona leikkaus on stressi niin koiralle kuin minulle. Koiruudella on myös molempien takajalkojen kynsissä ongelmana anturaa pitkin kasvava kynsi ja eläintenhoitaja saa sen leikattua helpommin. Eläintenhoitaja piti saarnan koiran lihavuudesta. Osoitti oikein, missä vika. Äitini ilme oli kuvaamisen arvoinen (en sitä sillä hetkellä tajunnut kuvata), kun kielsi juuston. Onhan hän ”juustomummo”. Äidilläni oli taskussa juustoa koiralleni 😀 No, ymmärrän kyllä huolen ja olen itsekin nyt vähän kinkkubiingo0122015huolissani :/ Reissu päättyi siihen, että äitini heitti taskussaan olevan juuston, joka oli tarkoitettu koiralleni, eläinlääkäriaseman roskikseen 😉

Illalla oli vuorossa kinkkubingo Kaskessa. Olin ennen sitä bingoneitsyt 😀 No, hauskaa oli ja paras ystäväni oli mitä parasta seuraa. Ei vertausta ”kun minun se ja tämä kuoli…” Se on rasittavaa, sillä itse ajattelen, ettei lapsen menettämistä voi verrata vanhemman ihmisen poismenoon. En voi verrata sitä edes pari vuotta sitten 44 vuotiaana kuolleen ystäväni kuolemaan. Ja vaikkei se oma lapsi ole, oli Tuomas perheemme ainoa ”lapsi”. Toivottu, rakastettu ja omien vanhempieni ainoa lapsen lapsi.

Kuten voitte arvata, päivän kalorit meni miten meni…

Ateriat (vai pitäisikö sanoa ”ateriat”?)

  • klo 8.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 14.00 Ruispala, kalkkunanakkeja, 153 kcal
  • klo 15.20 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal
  • klo 17.20  Lohisalaatti paikallisessa, 165 kcal
  • klo 17-20 4 olutta paikallisessa. 620 kcal
  • klo 21.30 Omena, 59 kcal
  • klo 22.30 Kaksi olutta kotona, 264 kcal

Kaloreita kertyi huikeat 1550 kcal. En ole kertaakaan tämän projektin aikana lipsunut tai yltänyt noin korkealle… Mutta en näe tätäkään nyt lipsumiseksi. Vettä olen juonut tänään 3,5 litraa. Normaalisti tällainen ilta olisi vienyt sellaisen 4-6 pullollista skumppaa 😀

No Comments »

Päivä 87, ripsihuolto ja hengailua kauppakeskuksessa

vuohenjuustokanaa_vihanneksilla

Kanaa vuohenjuustolla, frittiperunat vaihdettu vihanneksiin

Mulla oli ripsihuolto tänään aamusta. Se on aihe, josta kirjoitan jossain vaiheessa enemmän. On meinaan ”ripsihuoltoja” ja ripsihuoltoja. Ja ensin mainittujen takia omat ripset ovat huonossa kunnossa. Nyt käyn huollattamassa ne samassa paikassa, jossa käyn huollattamassa kyntenikin. Ihan paras paikka.

Ripsihuollon jälkeen en jaksanut lähteä kotiin. Pelkäsin, että vaipuisin taas epätoivoon ja masentuisin. Niinpä kiertelin kauppoja, kävin kiireettömällä lounaalla ja kiertelin lisää kauppoja ja kävin kahvilla. Mieheni tuli noukkimaan minut kahden maissa.

Lounaaksi söin La Famigliassa Kanaa vuohenjuustolla, vaihdoin friteeratut perunat vihanneksiin. Hyvää oli!

latte_rasvattomaan_maitoon_ch

Cafe latte rasvattomaan maitoon, kiireettömästi

Cubukselle menin sovittamaan yksin leggareita. Otin tottuneesti sovituskoppiin XL ja L -kokoa. Varmuudeksi myös M-koon. Housut toistensa jälkeen olivat LIIAN ISOJA! Niinpä päädyin kassalle M-koon kanssa. Mahtavaa!

Rasvattoman latten nautiskelin kerrankin ihan kahvilassa, katsellen ihmisten menoa. Hiljaistahan tuolla Kauppakeskus Kaaressa yleensä päivisin on. Niin nytkin. Äitiä vauvoineen ja lapsineen sekä eläkeläisiä.

Eilen sovimme jo, että käymme Tuomaksen haudalla. Niinpä suuntasimme viemään kynttilän sinne. Voi miten kauniisti hauta näkyy jo portilta! Ja miten monta kynttilää! Ja kaikki kukatkin olivat vielä kauniita. Sytytin pari muutakin, sammunutta kynttilää.
Tämän biisin kanttori lauloi siunaustilaisuudessa: https://youtu.be/908IZPBag30

Ateriat

  • klo 8.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 11.30 Kanaa vuohenjuustolla ja vihanneksilla, 299 kcal
  • klo 13.20 Latte rasvattomaan maitoon, 94 kcal
  • klo 17.00 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal
  • klo 19.40 Omenaa 118g, 61 kcal
  • klo 21.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Ai niin, ilmoittauduin tänään Naisten Kympille!!!

No Comments »

Päivä 86, mieli maata laahaten

maisema01122015Totean vain alkuun, että tänään ei ole ollenkaan hyvä päivä. Tuntuu, että suru ottaa liikaakin valtaa :/ Ja pelkään, että masennus pahenee. Makasin sohvalla kynttilän valossa, kuunnellen koiran kuorsausta…

Ateriat

  • klo 9.00 Suklaaminttupirtelö, ruispala, kalkkunaleike, 234 kcal
  • klo 12.30 Palapaistia herkkusienillä ja punajuurta, 135 kcal
  • klo 15.20 Omenaa 145 g, 75 kcal
  • klo 16.10 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 19.00 Ruispala, kalkkunaleike, kurkkua, 89 kcal
  • klo 20.15 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal
No Comments »

Päivä 85, seurantakäynti ja uudet farkut

photostudio_1448875354471Aamulla koiralenkillä hieman tuuli. Mutta tehtävä, mikä tehtävä. Kuten kohta iltalenkkikin. Sitten suuntasin seurantakäynnille, jonka tulokset näkee täältä »

Valmentajaltani oli loppu Cappuccino ja Chocolate Velvet. Jouduin ottamaan Limeetä, vaikka päätin, etten sitä enää halua. Onneksi Suklaaminttupirtelöä oli. Cappuccinon ja CV:n saan tällä viikolla, onneksi valmentaja asuu tässä vieressä.

Valmentaja on ihanan myötätuntoinen ja ymmärtää tämän hetken suruni. Ja sanoikin, että se vaikuttaa painonpudotukseeni, koska kortisolitasot ovat korkealla. Tälle ei vaan voi mitään…

Sain kotitehtävänkin, josta voi lukea täältä »

Kävin äidin kanssa suorittamassa kotitehtävän Itiksessä. Nyt se on onnellisesti suoritettu 😉

Ateriat

  • klo 10.30 Suklaaminttupirtelö, ruispala, kalkkunaleike ja tomaattia, 241 kcal
  • klo 15.30 Paahtopaisti ja uunijuurekset, 243 kcal
  • klo 17.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 21.30 Key Lime Pie -pirtelö, ruispala, kalkkunaleike ja tomaattia, 240 kcal
No Comments »

Kotitehtävä valmentajalta

uudet_farkut30112015Kerroin valmentajalleni tänään liian isoista housuistani. Ja ettei päälle ole oikeastaan muuta kuin leggarit, jotka nekin ovat kooltaan pienentyneet XL-koosta M-kokoon. Tämä siksi, että leggarit on halvempi ostaa kuin farkut. Valmentaja antoi kotitehtäväksi ostaa piukat farkut tähän väliin. Jotta Münchenissä olisi lämpimämpää vaatetta.

Emmin vähän, jaksanko lähteä, mutta… No, äitini tuli käymään ja suuntasimme Itikseen. Tavoite oli, ettei farkut saisi maksaa yli 30 euroa, josko ne jää heti pieniksi. Vanhat farkkuni ovat Kerry Webereitä ja maksaneet 119e/kpl. Harmittaa, että niin kalliit farkut jäävät pieneksi 😀

Joustin vähän hinnasta ja maksoin Seppälän farkuista 34,95. Kävin monessa kaupassa, mutta nuo farkut oli vaan parhaat päällä. Kuten näkee, uudet farkut ovat reippaasti pienemmät leveydeltään 😉

No Comments »

Seurantakäynti 5, en odottanutkaan paljon

viikko12Kuten joka kerta, niin nytkin. Viime viikon sunnuntain ja tämän valmentajakäynnin välillä painoa ei paljon ole tippunut. Tiedän, että kotivaakani ja valmentajan va’an välillä on 800 g-1 kg eroa. Eli viikko sitten sunnuntaina kotivaakani näytti 79,5 kg ja tänään valmentajalla 80,1 kg. Surun vaikutusta painoon ei voi vähätellä. Stressihormoni jyllää ja saa aikaan myös painonpudotuksen hidastumista. Sille ei vain mahda mitään.

En aio lannistua, jatkan tätä. En lipsu. Paino tippuu aivan varmasti vielä… Ja jos vertaa muutamia muita lukuja tämän 12 viikon taipaleelta:

BMI 37,2 –> 31,3
R% 54,2 –> 48,3
L% 19,8 –> 22,0
Visk. 10 –> 9

Saa olla tyytyväinen. Kuten kadotettuihin sentteihin »

No Comments »

Päivä 84, ruokakauppaa ja siivousta

day84Alkoholi on yliarvostettua. Sen voin nyt allekirjoittaa. Miten paljon se vaikuttaakaan mielialaan!

Ateriat

  • klo 7.10 Ruispala, kalkkunanakki, Cappuccinopirtelö, 228 kcal
  • klo 13.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 15.30 Omena, 60 kcal
  • klo 17.20 Paahtopaistia, uunijuureksia, 306 kcal
  • klo 20.00 Ruispala, kalkkunaleike, tomaattia, Cappuccinopirtelö, 235 kcal

Huomenna punnitus :/

No Comments »

Päivä 83, laiskottaa

kahvi_cappuccinoAteriat

  • klo 12.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 16.20 Ruispala, kalkkunanakkia, Cappuccinopirtelö, 291 kcal
  • klo 20.00 Ruispala, kalkkunanakkia, Chocolate Velvet, 327 kcal
No Comments »

Päivä 82, hautajaiset

enkelipoikaEn tästä kirjoittele sen enempiä, mieli maassa. Tipaton päättyi.

Ateriat

  • klo 8.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.00 Pala lohipiirakkaa (20g) hautajaisissa, 50 kcal
  • klo 14.10 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.00 Lämminsavulohta, jääsalaattia, tomaattia ja kurkkua, 167 kcal
  • klo 18.20 Kuohuviiniä ½ pulloa, 261 kcal
  • klo 23.15 Kuohuviiniä ½ pulloa, 261 kcal
  • Yön aikana 5 x Koff Lite, 462 kcal
No Comments »